Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Valtarakennetta on viime aikoina ryhdytty kyseenalaistamaan, ja kun näin tapahtuu, useimmat kansalaiset kohdistavat katseensa ylös ja alas. Onko ylhäällä vielä joku eliitti, joka ansaitsee ihailua ja jota matkia tavoissa ja käytöksessä? Ja mitä alhaalla kadunmiehet, joiden vaisto reagoi herkemmin ajan henkeen, hommaavat? Keskiluokka muodostaa suomalaisista 65 prosenttia, mutta moraalista...
Talouskriisiä ei voi parantaa, koska sen perimmäisenä syynä on itseymmärryskriisi. Länsimaalaiset sairastavat liian herttaista omakuvaa. He luulevat, että koska heillä on tällä hetkellä voitokkain yhteiskuntateoria, se lopulta takaa että kaikki käy hyvin. Vasta nyt alkaa valjeta, että kylmän sodan päättyminen oli yhtä paljon läntisen hegemonian kuin Neuvostoliitonkin loppu. Kun vertailukohta...
"Sellainen on kerta kaikkiaan kaikkien moskovalaisten tapa ja käytös, että kun he esiintyvät yatävällisinä ja osoittavat hyvänsuopuutta sanoin ja teoin, niin siitä seuraa pian suuri onnettomuus tai vastoinkäyminen. Kun he taas uhkailevat, ovat tiukkoja ja kiroilevat, heistä on vähemmän harmia." - Petrus Petrejus 1615. Jos Petrejus osuu oikeaan, Putin ja Medvedev edustavat juuri sitä...
Kuukauden kuluttua pyörähtävät käyntiin jalkapallon Euro-kisat. Saapa nähdä, missä määrin politiikka ja talouskriisi onnistuvat tunkemaan menoon mukaan. Jos Euroopassa on jotakin, joka nostaa rahvaan ja paremmankin väen tunteet - mukaan lukien pelot, turhaumat ja tukahdutetun raivon - estoitta pintaan, se on jalkapallo. Missä kuosissa kreikkalaiset, nuo murheenkryynit, saapuvat paikalle?...
"Maailmanhistorialliset muutokset ylittävät moraalisuuden pikkumaiset rajat", sanoo Hegel ja puhuu nimenomaan meidän ajastamme. Mitä suuremmaksi globaalitalouden ja -politiikan peli on tullut, sitä vähemmän on merkitystä yksilön moraalisilla valinnoilla. Etiikkaa voi tietysti harrastaa niin kuin virkkaamista tai perhokalastusta, mutta yhteiskunnan kokonaiskuvaan, suureen linjaan, se ei sovi...
Rappio on addiktoivaa. Ensin siihen tottuu. Sitten siihen tulee himo. Rappiokierteestä on vaikea päästä ulos. Yleensä, kun kierteen olemassaolo havaitaan, tauti on jo edennyt niin pitkälle ettei siihen pelkkä aspiriini tepsi. Vaaditan kovempia lääkkeitä, niin kovia että ne usein ovat seurauksiltaan dramaattisempia kuin alkuperäinen sairaus. Makrotalouden luhistuminen etenee täydellä...
"Aina, milloin taloudellinen elämä on muuttunut kansan ainoaksi elämänharrastukseksi ja ihanteellisuus on tukehtunut sen alle, valtio on sortunut ja vetänyt lyhyessä ajassa taloudellisen elämän mukanaan." Tämä täysin järkevä ja aikaamme hyvin sopiva lause on Adolf Hitler -sitaatti. Heppu on pitkään ollut pannassa, mutta tekee taas paluuta. Huoraamista, sodomiaa ja hysteeristä rahan perässä...
Globalisoituneessa maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja suuret aallot determinoivat pienet laineet, mutta suomalainen se vain jääräpäisesti katselee tapahtumia omalta pihaltaan käsin. Vain konkreettiset läheiset ilmiöt uppoavat hänen tajuntaansa. Hedge Fund on Marsin asukas, mutta Finnairin johto ja Hilkka ja Timo meikäläisiä, jotka ansaitsevat kaiken huomion mikä Dragsvikiltä liikenee. ...
Aikojen muuttuessa dramaattisemmiksi ja kansakunnan kokiessa sisäistä hajoamista syntyy helposti ajatus, että nyt on äkkiä palattava historiassa taaksepäin sellaiseen kauteen, jolloin turvallisuus ja järjestys vielä vallitsivat. Perussuomalaiset haikailevat takaisin 1980-luvulle, lukuun ottamatta muutamaa univormukiimaista persupoikaa jotka tahtovat yksin tein 30-luvulle. Niin kutsutut...
Yksi on ollut ylitse muiden 2000-luvulla, nimittäin kupla. Olemme kokeneet teknokuplan, pörssikuplan, asuntokuplan, finanssikuplan ja vaikka mitä muita. Juuri parhaillaan on puhkeamassa SM-kupla (Sosiaalinen Media). Suurimman huomion ansaitsee kuitenkin moraalikupla, joka tavallaan on jo puhjennut mutta jonka illuusiota pidetään yllä talouden siansaksalla ja katteettomilla lupauksilla....
Neuvottelutaito ja mielikuvitus puuttuvat Suomesta. Suomalainen tajuaa maailman ennalta määrättynä faktojen paikkana eikä ymmärrä itseään yhtenä pelureista. Hän ei muuta mitään, vaan yrittää kaikin tavoin sopeutua. Tällainen asenne tuottaa aivan päteviä insinöörejä, mutta sosiaalinen järjestelmä ei toimi niin kuin luononlait. Presidentinvaalit menivät plörinäksi, kun Valko-Venäjää ei kukaan...
Suomalainen yhteiskunta jakaantuu säätyihin siten, että 5 prosenttia kansalaisista kuuluu eliittiin, 30 prosenttia roskaväkeen ja loput 65 prosenttia tavalla tai toisella keskiluokkaan. Jälkimmäinen popula tekee tuottavimman työn ja maksaa eniten veroja. Se myös saa osakseen parhaan siivun hyvinvointiyhteiskunnan palveluista ja eduista. Lisäksi lauman keskipisteessä elämä on turvallista ja...
Tammikuu on kaikkialla perusteettoman optimismin aikaa. Uusi vuosi tuo mukanaan uuden toivon. Jokainen läski laihtuu. Köyhä voittaa lotossa. Maailmantalous nousee tuhkasta. Silkkaa itsepetosta kaikki. Kun muutama päivä helmikuuta on käyty, huomataan ettei mikään ole muuttunut. Haavat eivät ole parantuneet, vaan tulehtuvat yhä pahemmin. Suomalaiselle yleinen kurjuus valkenee aina...
Eurooppalaiselle ei helpolla aukene, mitä teekutusuliike yrittää. Alkuperäinenkin tapahtuma, teelastin upottaminen Bostonissa, kuuluu Yhdysvaltain historian typerimpiin, saatikka sitten siitä nimensä napannut oikeistolais-populistinen liike. Fundamentalismiin kuuluu piirre, että ulkopuolinen maailma katsotaan vihamieliseksi ja halutaan kärjistää suhteita kaikkiin niihin jotka eivät ole...
"Tämä on Suomen automaattinen puhelinvastaaja.Jos soitat Berliinistä, paina (1). Jos soitat muualta, sulje puhelin." Selväksi on tullut, että talouspolitiikassa Suomi seuraa nyt ja jatkossa Saksaa, menee homma sitten syteen tai saveen. Itsenäisen taloudenpidon aika on ohi. Ja mikäs siinä? Kaikki euromaat liittyivät mukaan valuuttaunioniin päästäkseen kimppaan vahvan Saksan kanssa, eikä Suomi...
Vilho Askola
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blog/list?user=0fo14s98n9guv
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?